Neil Armstrong on aina itse väittänyt, että kaikki meni niin kuin pitikin hänen lausuessaan yhden maailman kuuluisimmista lauseista. Hänen laskiessaan jalkansa Kuun pinnalle televisionkatsojat kautta maailman kuulivat hänen sanovan:
“That’s one small step for man; one giant leap for mankind. (Tämä on pieni askel ihmiselle; valtava harppaus ihmiskunnalle)
”Man” (ihminen) ja ”mankind” (ihmiskunta) tarkoittavat kuitenkin näin käytettynä samaa, joten kuulu lausahdus ontuu pahasti.
Armstrong on kertonut, että hän oli harjoitellut lukemattomia kertoja sanomaan ”that’s one small step for a man; one giant leap for mankind” eli ”Tämä on pieni askel tälle/yhdelle ihmiselle; valtava harppaus ihmiskunnalle”. NASA selittikin seuraavana päivänä, että artikkelia ”a” ei vain kuulunut taustamelun takia, mutta harvat uskoivat tätä selitystä.
Vuonna 2006 Control Bionics
-yrityksen Peter Ford analysoi Armstrongin lauseen tietokoneohjelmalla ja havaitsi, että tämä oli tosiaan
äännähtänyt jotain sanojen ”for” ja ”man” välillä ja että tuo äännähdys olisi voinut olla artikkeli ”a”. Se kestää kuitenkin vain 35 millisekuntia eli
se on 10 kertaa liian lyhyt, jotta aivot ehtisivät sen rekisteröidä.
Armstrong lähipiireineen on
selittänyt, että hänellä on taipumus
nielaista vokaaleja puhuessaan.
KUUNTELE ITSE ARMSTRONGIN KUULUISAT SANAT:
● http://67.19.222.106/quotes/audio/apollo11.wav
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.