
1172: Leski Berta di Bernardo testamenttasi 60 kultarahaa tornin rakennuskivien ostamiseen ja työvoiman palkkaamiseen.
1173: Rakennustyöt aloitettiin kaivamalla perustuksia varten kolme metriä syvä kuoppa. Sen arveltiin riittävän pehmeässä maassa.
1178: Rakennustöiden puolivälissä työt keskeytettiin. Syy saattoi olla puolivalmiin tornin odotettua voimakkaampi kallistuminen.
1276: Rakennustyöt jatkuivat, ja kellot tilattiin valimosta. Seuraavat kolme kerrosta valmistuivat kahdessa vuodessa.
1278: Vain kahdeksas eli viimeinen kerros kelloineen puuttui, kun rakennustyöt jälleen kerran keskeytyivät.
1384: Torni kuvattiin freskossa. Viralliset lähteet eivät kerro tornin valmistumisajankohtaa, mutta valmis torni on kuvattu freskossa vuodelta 1384.
1550: Laskelmat osoittivat tornin 8. kerroksen ja perustan välisen kallistuman olleen 3,8 metriä.
1838: Kaltevuus lisääntyi, kun paikallinen professori teki kaivauksia tornin perustan ympärillä, jolloin perusta vajosi entisestään.
1910: Tornin kaltevuus oli 4,02 m mittauksia tehneen asiantuntijaryhmän mukaan.
2000: Kaltevuus oli 4,40 m ja lisääntyi edelleen. Korjaustoimet olivat välttämättömiä.
2001: Kansainvälinen asiantuntijaryhmä keräsi rahaa ja henkilöstöä ja aloitti korjaustyöt.
2009: Tornin kallistuksen vastaiselta sivulta poistettiin 60 tonnia maata ja siitä vedettiin valtavat teräsvaijerit, ja näin torni saatiin ensimmäistä kertaa siirtymään oikeaan suuntaan. Nyt kallistus on 3,9 metriä, ja tornin on luvattu pysyvän tasapainossa 300 vuotta.
Katso myös: Rakennusvirhe pettävällä maalla
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.