Terässopimus natsien kanssa

Il Duce Libyassa.  Italia oli vuodesta 1911 havitellut Libyan hallintaa, mutta vasta Mussolinin valtakaudella Libya joutui kokonaan Italian alaisuuteen.
Polfoto/Ullstein Bild
Il Duce Libyassa. Italia oli vuodesta 1911 havitellut Libyan hallintaa, mutta vasta Mussolinin valtakaudella Libya joutui kokonaan Italian alaisuuteen.

Saksan-vierailu sai Mussolinin vakuuttumaan natsismin vahvuudesta ja ideologisesta mallikelpoisuudesta. Vuonna 1938 hän sääti Italiaan saksalaisen esimerkin mukaan juutalaisten oikeuksia rajoittavia lakeja, juutalaisen rakastajattarensa suureksi tyrmistykseksi.

Vuoden 1939 toukokuussa Mussolini ja Hitler solmivat niin sanotun terässopimuksen, joka velvoitti maat tukemaan toisiaan mahdollisissa sotilaallisissa selkkauksissa kolmannen osapuolen kanssa. Sopimus osoittutui kohtalokkaaksi Mussolinille ja koko Italialle.

Jo ennen toisen maailmansodan syttymistä monet italialaiset suhtautuivat nuivasti liittoon saksalaisten kanssa. He pelkäsivät, että Hitlerin jatkuvat uhkailut sodasta ja laajentumisesta johtaisivat toteutuessaan Italian valtaviin ongelmiin, ja siinä he olivat oikeassa.

Vaikka Il Duce oli kaikessa hiljaisuudessa antanut Hitlerin ymmärtää, että Italia ei olisi valmis sotaan ennen loppuvuotta 1942, Hitlerillä ei ollut mitään aikomusta odottaa niin pitkään. Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939, minkä seurauksena Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan. Siitä alkoi toinen maailmansota, mutta terässopimuksesta huolimatta Mussolini empi mukaan liittymistä.

Vasta kun saksalaiset toukokuussa 1940 olivat pyyhkäisseet läpi Belgian, Hollannin ja Ranskan, Mussolini päätteli, että Italian kannattaisi sittenkin hypätä voittoisan sotaherran vaunuihin, jos se halusi oman palansa kakusta.

Armeijan yleisesikunnan päällikkö Pietro Badoglio varoitti Mussolinia siitä, että armeija oli täysin valmistautumaton eikä sillä ollut riittävästi univormuja ja aseita. Mussolini sivuutti hänen varoituksensa ja vakuutti, että sota olisi ohi jo saman vuoden syyskuussa.

”Tarvitsemme vain muutaman tuhannen kaatunutta voidaksemme osallistua rauhanneuvotteluihin sotaa käyvänä maana”, Mussolini painotti. Kesäkuussa 1940 hän määräsi joukkonsa hyökkäämään Ranskaan.

Italian sodankäynnistä tuli fiasko

Mussolinin sotapäällikön ura epäonnistui surkeasti. Hän määräsi useita suuria sotatoimia Välimeren alueella, mutta kaikkialla taistelut päättyivät surkeasti. Egyptissä huomattavasti pienemmät brittijoukot löivät italialaiset, ja Kreikassa vain saksalaisten massiivinen tuki esti täydellisen nöyryytyksen.

Tappio seurasi toistaan, ja niiden myötä Mussolinin kannatus laski. Italiassa nähtiin nälkää, ja pulaa oli kaikesta lääkkeistä vaatteisiin. Rintamalla sotilaat joutuivat taistelemaan täysin riittämättömillä varusteilla, ilman karttoja, surkeasti johdettuina ja ilman yhteistä päämäärää, johon uskoa. Kymmenettuhannet italialaissotilaat antautuivat, monet taisteluitta.

Mussolinin päähän ei juolahtanut kertaakaan, että juuri hän oli syypää maataan koetteleviin onnettomuuksiin. Hän syytti virheistä johtavia upseereita ja teki armeijassa laajoja puhdistuksia. Hänen mielialansa vaihtelivat jatkuvasti: yhtenä päivänä hän lupaili italialaisille nopeaa voittoa, toisena päivänä taas pilkkasi maanmiehiään kutsumalla heitä avuttomiksi lampaiksi tai veltoksi ja arvottomaksi kansaksi.

Elokuussa 1941 Mussolinin poika Bruno kuoli lento-onnettomuudessa.

Sureva Mussolini alkoi kärsiä voimakkaista vatsakivuista ja menetti hiuksensa. Kiiltävä kalju toi hänelle kansan keskuudessa lisänimen provolone pallonmuotoisen keltaisen juuston mukaan. Kunnioitus ennen niin mahtavaa johtajaa kohtaan alkoi pahasti murentua.

Heinäkuun 10. päivä 1943 liittoutuneiden joukot nousivat maihin Sisiliassa, mikä sinetöi Italian häviön.

Kaksi viikkoa maihinnousun jälkeen fasistien neuvosto kutsui koolle hätäkokouksen Rooman Palazzo Veneziaan. Vatsakivuista kärsivä Mussolini piti kokouksessa kaksi tuntia kestäneen hajanaisen ja sekavan puheen, jossa hän yritti puolustautua itseensä kohdistuneelta arvosteluryöpyltä. Siitä ei enää ollut apua, vaan Mussolini syrjäytettiin diktaattorin paikalta kuningas Vittorio Emanuele III:n täydellä tuella.

”Olette Italian vihatuin mies”, kuningas totesi Mussolinille, joka vangittiin ja karkotettiin Keski-Italiaan Grand Sassossa kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaan tyhjään hotelliin. Korkealla vankilassaan syrjäytetty diktaattori syventyi Nietzschen töihin ja kirjoitti kirjeitä. Vaimolleen kirjoittamassaan kirjeessä hän vakuutti omantuntonsa olevan puhdas ja toimineensa 21 vuoden hallintoaikansa epäitsekkäästi, väsymättä ja uskollisesti Italian puolesta.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.