Sankarin henkilöllisyys paljastui

Kuollut mies näytteli ratkaisevaa osa liittoutuneiden maihinnousussa Sisiliaan. Nyt vainajan henkilöllisyys on julkistettu.

Ruumiin mukana oli väärennetty henkilötodistus, jonka mukaan hän oli brittiläinen merijalkaväensotilas.
National archives UK
Ruumiin mukana oli väärennetty henkilötodistus, jonka mukaan hän oli brittiläinen merijalkaväensotilas.

Vuonna 1943 liittoutuneet toteuttivat yhden toisen maailmansodan ällistyttävimmistä harhautusoperaatioista, kun ne laskivat Espanjan lähelle mereen saksalaisten löydettäväksi ruumiin, jonka hallussa oli väärennettyjä asiakirjoja. Saksalaiset löysivät ruumiin ja lähettivät pian joukkojaan Kreikkaan, jonne liittoutuneet asiakirjojen mukaan suunnittelivat maihinnousua.

Liittoutuneet nousivatkin maihin Sisiliassa ja saivat sieltä kaipaamansa jalansijan Etelä-Euroopassa. Ruumiin todellinen henkilöllisyys on tähän asti ollut hämärän peitossa. Kanadalainen historioitsija Denis Smyth on nyt paljastanut ruumiin kuuluneen walesilaiselle miehelle nimeltä Glyndwr Michael.

Psyykkisesti sairas sankari

Kirjaansa varten tekemien tutkimustensa yhteydessä Smyth sai haltuunsa harhautusidean isän, brittiläisen tiedustelu-upseerin Ewen Montagun, laatiman asiakirjan. Sen mukaan psyykkisesti sairas Michael oli kuollut nautittuaan rotanmyrkkyä. Montagu kertoo asiakirjassa myös pelkäävänsä, että saksalaiset löytäisivät rotanmyrkkyä Michaelin elimistöstä ja ymmärtäisivät siten tulleensa harhautetuksi.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.