Brittiläiset tiedemiehet tutkivat toisen maailmansodan aikana muun muassa punatautia, koleraa, lavantautia ja suu- ja sorkkatautia selvittääkseen, voisiko niitä käyttää aseena Saksaa vastaan. Tämä käy ilmi hiljattain julkistetuista aiemmin salaisista asiakirjoista. Tähän saakka on tiedetty, että britit tutkivat sodan aikana keinoja levittää lehmiin pernaruttoa, mutta nyt on selvinnyt, että Britanniassa tutkittiin myös mahdollisuutta sairastuttaa ihmisiä.
Vuodelta 1941 peräisin olevan raportin mukaan tappavimmat sairaudet olivat lavantauti, punatauti ja kolera. Taudit oli määrä kuljettaa salaa Saksaan ja levittää väestöön ravintoloiden tai vesistöjen ja ilman välityksellä. Paras tapa tartuttaa eläimiä oli raportin mukaan ruiskuttaa bakteereja lentokoneista pelloille.
Uutterasta tutkimuksesta huolimatta Britannia ei kuitenkaan aikonut käyttää biologisia aseita ensimmäisenä, vaan niihin olisi turvauduttu vain siinä tapauksessa, että Saksa olisi ensin käyttänyt biologisia aseita Britanniaa vastaan.
...että toisen maailmansodan suurvallat pelkäsivät vastapuolen turvautuvan kemiallisiin ja biologisiin aseisiin? Niin Saksalla kuin liittoutuneillakin oli kyllä kemiallisia ja biologisia aseita, mutta ne eivät halunneet käyttää niitä. Ensimmäisessä maailmansodassa oli käytetty muun muassa sinappi- ja fosgeenikaasua karmein seurauksin. Niinpä valtiot päättivät käyttää kemiallisia ja biologisia aseita vain, jos sellaisia käytettäisiin ensin niitä itseään vastaan.
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.