Satojentuhansien ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden sotilaiden hautakivissä lukee nimen sijasta vain ”tuntematon sotilas”. Nyt brittiläinen historiantutkija Peter Barton on löytänyt arkiston, jonka avulla
moni tuntemattomaksi jäänyt sotilas voidaan tunnistaa.
Barton löysi arkiston sattumalta käydessään läpi Punaisen ristin päämajan kellariin varastoitua aineistoa Genevessä Sveitsissä. Arkisto oli lojunut kellarissa unohdettuna siitä asti, kun sota päättyi vuonna 1918. ”Historioitsijat eivät ole tienneet sen olemassaolosta. Punaisen ristin mukaan minä olen ensimmäinen tutkija, joka on pyytänyt saada tutustua arkistoon”, Barton kertoo.
Pieniin arkistokortteihin on kirjattu noin 20 miljoonan sotilaan nimi, sotilasarvo, joukko-osasto, kuolinaika sekä tietoja heidän hautansa sijainnista ja lähiomaisista.
Punainen risti keräsi tiedot sodan jälkeen sotaan osallistuneilta mailta ja luovutti niille kopion aineistosta. Britannian kopio kuitenkin katosi toisen maailmansodan aikaan, ja niin uskotaan käyneen myös Saksan ja Ranskan arkistoille. Arkisto aiotaan julkaista Internetissä.
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.