Viikingit pelkäsivät skotteja

Islantilaistutkijat ovat päätelleet 800 vuotta vanhojen saagojen perusteella, että viikingit eivät olleetkaan niin pelottomia kuin
usein uskotaan. He ainakin varoittelivat toisiaan Skotlannista, jota pidettiin veren-
himoisten asukkaiden epä-ystävällisenä maana.
”Sinne voi mennä ryöste-lemään, mutta vain oman
henkensä uhalla”, muistuttaa eräskin kronikoitsija. Toinen kertoo islantilaisesta kauppalaivasta, joka purjehti Skotlannin rannikkoa pitkin, kun sitä vastaan tuli 13 skottilaista merirosvolaivaa. Merirosvot antoivat islantilaisille kaksi vaihtoehtoa: joko nousta
maihin ja luovuttaa omaisuutensa suosiolla, tai skotit hyökkäisivät ja surmaisivat kaikki armoa tuntematta.
Viikingit rakensivat siirtokuntia pohjoiseen Shetlannin- ja Orkneysaarille, mutta eivät niilläkään olleet turvassa
skottien hyökkäyksiltä, vaan saagojen mukaan skotlantilaiset ryöstelivät usein Orkneyn
viikinkisiirtokuntia.
Islantilaissaagat kirjoitettiin 1200-luvulla suullisen perimätiedon mukaan, ja niitä on sittemmin käytetty oppaana viikinkien maailmaan.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.