Historian kaupunkiopas: Loiren laakso

Oli vuosi 1519. Aurinko porotti pölyiselle rakennustyömaalle, missä
1  800 työmiestä raatoi keskipäivän kuumuudessa. Varjoisassa paviljongissa näköetäisyyden päässä työmaasta istui Ranskan 24-vuotias ­kuningas Frans I kolmen rakennusmestarinsa kanssa.

Rakennusmestarit olivat hermostuneita ja kuningas ärtynyt. Hänen uuden metsästyslinnansa Chambordin rakennustyöt eivät olleet edistyneet suunnitelmien mukaan. Nyt kuningas oli tullut paikalle valvomaan urakkaa monituhatpäisen seurueensa kanssa.

Ongelmat johtuivat siitä, että linnan rakennuspiirustuksia oli lähes mahdotonta ymmärtää. Ne oli laatinut Fransin suosikki Leonardo da Vinci, joka oli ­pahaksi onneksi kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin. Nyt rakennusmestarit yrittivät parhaan kykynsä mukaan tulkita edesmenneen neron keskeneräisiksi jääneitä suunnitelmia. Yksikään työmaalla ahertavista käsityöläisistä ei osannut lukea, mikä pahensi tilannetta entisestään. Kuningas asteli kiukuissaan edestakaisin ja puhkesi ajoittain sadat­telemaan ääneen.

Loiren laakson valinta kuninkaan ­uuden metsästyslinnan rakennuspaikaksi ei ollut sattumaa. Alue tunnettiin kauniista maisemistaan, viehättävistä viinitarhoistaan ja leudosta ilman­alastaan, ja kun alueen suurimmasta kaupungista Toursista oli tullut pääkaupunki, Ranskan ylhäisö oli alkanut suosia seutua. Rikkaiden ja ylhäisten kintereillä olivat seuranneet oppineet, musikantit ja taiteilijat, ja vuoden 1519 kesällä aiemmin rauhallisen jokilaakson täytti lukuisilta ­rakennustyömailta kantautuva meteli.

Frans I:n sotaretki Italiaan

Loiren laakson suosion kasvun tärkein syy oli Frans I, joka tunnettiin uutterana soturi- ja rakentajakuninkaana. Nous­tuaan valtaistuimelle vuonna 1515 hän oli sotinut neljä vuotta Italian kaupunkivaltioita vastaan. Sotien taloudellinen hyöty oli jäänyt melko vaatimattomaksi, mutta sotaretkillä nuori kuningas oli ­tutustunut renessanssiajan Italian taiteeseen ja loistoon. Frans toi Italiasta mukanaan aikansa parhaita taiteilijoita, käsityöläisiä ja arkkitehteja, mikä käynnisti Ranskassa rakentamisvillityksen.

Kun Chambordin linnan rakennustyöt alkoivat, Frans I oli valtansa huipulla. Hän oli oppinut ja juhlittu hallisija, ­joka johti yhtä sen ajan mahtavinta valtiota ja halusi kiihkeästi esitellä maailmalle Ranskan ja sen kuninkaan valtaa ja rikkauksia.

Ranskan kauneimmalle ja vauraimmalle seudulle Loiren laaksoon varattiin Chambordin linnaa varten 52,5 neliökilometrin suuruinen alue. Frans palkkasi italialaisen renessanssineron Leonardo da Vincin suunnittelemaan palatsin, ­joka voittaisi kauneudessa ja loistossa kaikki muut alueen palatsit.

Linnan tornien oli määrä tuoda mieleen mahtava Konstantinopoli, eivätkä sen 440 huonetta ja 365 tulisijaa – yksi vuoden jokaiselle päivälle – jättäisi sijaa epäilykselle siitä, kuka oli renessanssin vaikutusvaltaisin hallitsija.

Kaikki halusivat Loiren laaksoon

Chambordin linnan lisäksi Loiren laaksoon kohosi vauhdilla lukuisia muitakin linnoja, kun aateliset ja kaupankäynnillä rikastuneet porvarit rakensivat muodikkaalle seudulle kilvan toinen toistaan prameampia asumuksia.

Yksi tällaisista uusrikkaista oli Thomas­ Bohier, joka oli ansainnut omaisuutensa Kaarle VIII:n kamariherrana ja verovoutina. Kuningas oli aateloinut Bohierin, joka alkoi myös rakennuttaa itselleen linnaa Loiren laaksoon. Hän puki sanoiksi monen porvarin haaveen todetessaan, että Chenonceaun linnan rakentaminen jättäisi hänen nimensä historiaan. Chenonceaun linna valmistui vuonna 1521, mutta ­Bohier ei ehtinyt nauttia siitä pitkään. Hän kuoli sotaretkellä Ita­liassa vuonna 1524.

Ranskalaisuudesta tuli muotia

Puolessa vuosisadassa Loiren laaksoon kohosi 300 linnaa, ja alueella parveili ­aatelisia ja lähettiläitä kaikkialta Euroopasta oppimassa tapoja ja imemässä vaikutteita tai vain voidakseen sanoa käyneensä Loiren laaksossa.

Englantilainen kronikoitsija Edward Hall kuvasi nuoria aatelisia maanmie­hiään näiden vierailtua Ranskan ­hovissa: ”He söivät ja joivat ranskalaisittain ja ­pukeutuivat ranskalaisiin vaatteisiin, ja jopa heidän paheensa olivat ranskalaisia. Englantilaisuutta he vain pilkkasivat.”

Englannin hovissa oli lähes pakko osata puhua ranskaa, ja englantia puhuvat leimattiin rahvaanomaisiksi. Loiren loisto teki vaikutuksen myös ­Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan edustajiin. Habsburgien lähettiläs ­Hubert Thomas kuvaili muistelmissaan illallisia Loiren laaksossa näin: ”Olen aterioinut piispojen, kardinaalien ja paavien kanssa mutta missään en ole tavannut niin ­oppinutta pöytäseuraa kuin Ranskan ­kuninkaan vieraana.”

Kulutusjuhla päättyi kassakriisiin

Frans I ei ehtinyt nähdä Chambordin linnaa valmiina, sillä hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1547. Linna ­valmistui vasta 12 vuotta myöhemmin, jolloin Ranskan valtiontalous oli jo kääntynyt alamäkeen muun muassa hovin tuhlaavaisuuden ja monien sotaretkien vuoksi. Lisäksi maata raastoi katolisten ja protestanttien välinen sisällissota.

Seuraavan neljän vuosikymmenen ­aikana noin kolme miljoonaa ranskalaista kuoli nälkään, sairauksiin ja sotiin. ­Pariisista tuli taas pääkaupunki, ja valtakunnan eliitti vietti siksi yhä vähemmän ­aikaa Loiren laaksossa.

Ranskan vallankumouksen melskeissä monet aateliset pakenivat maasta ja jättivät linnansa tyhjilleen. Ne ehtivät rapistua noin sadan vuoden ajan, kunnes teollisuudella ja kaupalla vaurastuneet pohatat alkoivat ostaa ja kunnostaa niitä omaan käyttöönsä.

Useimmat linnat ovat nykyään avoinna yleisölle ja toimivat museoina tai ­hotelleina. Loiren laakso lukeutuu Unescon maailmanperintökohteisiin, ja ­miljoonat ihmiset käyvät tutustumassa seudun upeisiin linnoihin ja niiden edustamaan menneen ajan loistoon.