Mistä juontuvat seitsemän kuolemansyntiä?

Raamattu ei nimeä kuolemansyntejä eikä ­liioin määrittele niiden lukumäärää. Lähimmäksi osuu Sananlaskujen kirjan kohta ”kuutta asiaa Herra vihaa, seitsemää hän ei edessään siedä”. Tekstissä mainitaan useita ”syntejä”, kuten ylpeät ­silmät, petollinen kieli, ­viat­toman veren tahraamat kädet sekä sydän, joka punoo ilkeitä juonia.

300-luvun lopulla kreikkalainen munkki Evagrius Ponticus laati luettelon kahdeksasta pahimmasta synnistä, ja 200 vuotta myöhemmin paavi Gregorius I typisti ­syntien määrän seitsemään. Jos kristitty syyllistyi johonkin kuolemansyntiin, hän menetti katolisen kirkon opetuksen mukaan kaiken toivon pelastumisesta.

Paavi Gregoriuksen seitsemän kuolemansyntiä olivat suosittu aihe teologisessa keskustelussa 1300-luvulla, ja muun muassa Tuomas Akvinolainen ja Dante Alighieri käsittelivät ­niitä kirjoituksissaan. Varsinkin Dante teki kuolemansyntejä tunnetuksi kansan keskuudessa kuvaamalla niitä Jumalaisessa näytelmässään. Kuolemansynnit olivat suosittu aihe myös maalaustaiteessa, mikä lisäsi niiden tunnettuutta oppimattoman rahvaan keskuudessa.