Perinteinen mustavalkoraidallinen vanginpuku otettiin käyttöön Yhdysvalloissa 1800-luvulla. Ajatuksena oli, että helposti erottuva raidallinen puku helpottaisi karanneiden vankien löytämistä. Lisäksi raitapuku symboloi lakien rikkomisesta aiheutuvaa häpeää.
Raidoilla oli keskiajalta lähtien ollut huono maine: vanhoissa kertomuksissa, kirjoissa ja runoissa raitoja käyttivät yleensä yhteiskunnan syrjäytyneet, kuten prostituoidut, kerjäläiset, juutalaiset ja spitaaliset. Myös paholainen kuvattiin ajoittain raidallisissa pukineissa.
Euroopassa herättikin suurta kohua, kun joukko karmeliittamunkkeja palasi vuonna 1254 Pyhältä maalta raidallisiin asuihin pukeutuneina. Munkeista tehtiin armotonta pilkkaa ja heidän väitettiin olevan liitossa itsensä pirun kanssa. Uskonnollisia yhteisöjä kiellettiinkin pian pukeutumasta raidallisiin asuihin.
1700-luvun lopussa Ranskan vallankumoukselliset eivät piitanneet raitojen huonosta maineesta vaan käyttivät Ranskan trikolorin värisiä raitapöksyjä. Yhdysvalloissa vanginpuvun raidat symboloivat kuitenkin pitkään häpeää. Raidallisista vanginpuvuista luovuttiin Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa, mutta viime aikoina jotkut yhdysvaltalaisvankilat ovat ottaneet raitapuvut taas käyttöön.
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.