Malarialoinen tuhoaa punaisia verisoluja tappaen vuosittain noin kaksi miljoonaa ihmistä, varsinkin pikkulapsia. Anopheles-suvun naarassääsket levittävät malarialoisia imiessään verta ihmisistä ja eläimistä.
Brittiläinen lääkäri Ronald Ross sai vuonna 1902 lääketieteen Nobelin palkinnon havaittuaan sääskien levittävän malarialoisia.
Ross syntyi brittiläisen kenraalin poikana Intiassa vuonna 1857. Opiskeltuaan lääketiedettä Britanniassa hän palasi Intiaan työskentelemään. Hän kiinnostui pian malariasta ja jatkoi ranskalaisen sotilaslääkärin Alphonse Laveranin tutkimuksia.
Laveran oli havainnut, että malariaa sairastavilla ihmisillä oli punaisissa verisoluissa elävä loinen, mutta hän ei tiennyt, mistä loinen pääsi ihmisen elimistöön. Kun Ross havaitsi malarialoisen sääskessä, joka oli neljä päivää aiemmin imenyt verta malariapotilaasta, hän pystyi osoittamaan yhteyden sääskien ja malarian välillä.
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.