Historian pisin piiritys

Mikä on pisin tunnettu piiritys?

Ottomaanit piirittivät Candiaa 21 vuotta, ennen kuin kaupunki antautui.
Polfoto/Corbis
Ottomaanit piirittivät Candiaa 21 vuotta, ennen kuin kaupunki antautui.

Historian pisimpänä yhtäjaksoisena piirityksenä pidetään Candian saartoa Kreetalla vuosina 1648–1669. Venetsia oli hallinnut saarta yli 400 vuotta, kun Ottomaanien valtakunnan sulttaani päätti valloittaa sen vuonna 1645.

Sulttaani lähetti Kreetalle 60 000 sotilasta ja valloitti kolmessa vuodessa koko saaren lukuun ottamatta pääkaupunkia Candiaa, nykyistä Heraklionia. Ottomaanit saartoivat kaupungin kolmessa kuukaudessa ja katkaisivat sen vesi- ja ruokahuollon.

Piiritys kesti 21 vuotta. Euroopan kristityt hallitsijat lähettivät välillä laivastojaan viemään Candiaan ruokaa ja tuhoamaan ottomaanien omia huoltokuljetuksia.

Kun Ranskan laivasto vuonna 1669 saapui Candian avuksi, näytti jo siltä, että kaupunki pelastuisi. Laivaston mahtava lippulaiva kuitenkin räjähti onnettomuudessa, jolloin ranskalaiset vetäytyivät. Candiassa oli tuolloin enää 3 500 puolustajaa, ja sen ruokavarastot ammottivat tyhjyyttään. Kaupunki antautui kahden kuukauden kuluttua.

3 pisintä piiritystä:

1. Candia (Kreeta)

1648–69 (21 vuotta)

2. Bursa (Turkki)

1317–26 (9 vuotta)

3. Solovetskin luostari (Venäjä)

1668–76 (8 vuotta)

Joidenkin lähteiden mukaan pohjoisafrikkalaisen Ceutan piiritys on historian pisin. Piiritys alkoi 1694 ja sen väitetään kestäneen 26 vuotta, mutta tieto on epävarma.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.