09.02.2012.
Marraskuussa Yhdysvalloissa ratkeaa, kuka maata johtaa seuraavan neljän vuoden ajan. Jännitysnäytelmää odoteltaessa voit testata, mitä muistat Obaman edeltäjistä.
His nr. 7/2010 s. 72-73.
Britit perustivat vuosina 1607–1733 Pohjois-Amerikkaan kaikkiaan 13 siirtokuntaa. Siirtomaa-alueet ulottuivat aina pohjoisen havumetsävyöhykkeeltä etelän suoalueille asti, joten Pohjois-Amerikan 2,5 miljoonan siirtolaisen väliset etäisyydet olivat suuret niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin. Heillä oli kuitenkin yhteinen toive: itsenäistyminen emämaasta. Vuonna 1776 alkoi Yhdysvaltain vapaussota, ja 13 vuotta myöhemmin George Washingtonista tuli Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti.
02.03.2010.
Pitääkö paikkansa, että Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti käytti puusta tehtyä hammasproteesia?
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.