Belgia

  • Belgia syntyi jakautuneena maana

    His nr. 8/2011 s. 74-75.

    Belgia on ollut itsenäinen vuodesta 1830. Pääasiassa hollanninkielisen Flanderin ja ranskankielisen Vallonian välillä on kuitenkin alusta asti esiintynyt konflikteja, jotka ovat jatkuvasti nakertaneet valtion yhtenäisyyttä.

  • Kongon rikkaudet ovat myös sen kirous

    His nr. 3/2011 s. 74-75.

    Entinen Belgian Kongo itsenäistyi emämaastaan vuonna 1960, ja 75 vuotta kestänyt
    julma siirtomaavallan aika päättyi. Kongolaisten elämä ei kuitenkaan helpottunut, vaan köyhyys, siviiliväestön joukkomurhat sekä maan luonnonrikkauksien riisto jatkuvat yhä.

  • Belgian kuningas surmasi miljoonia

    His nr. 18/2008 s. 60-63.

    Kuningas Leopold II varmisti vuonna 1885 petoksen avulla saavansa Kongon hallintaansa. Pian hän muutti koko maan suureksi työleiriksi. Asukkaita ruoskittiin, silvottiin ja surmattiin, elleivät he keränneet kuninkaalle tarpeeksi kumia. Sata vuotta sitten maailma teki
    lopun Kongon kumiterrorista.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.