Jeesus hämmensi valtaapitäviä

Oli rauhallinen ilta Öljymäellä. Näkymät Jerusalemin muurille ja torneihin olivat upeat, ja ilma oli puhdas ja tuoksuva. Jeesus ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota ympärillään olevaan tyyneen kauneuteen, sillä hänen sydäntään painoi tumma ja kylmä taakka. Hänen levottomuutensa lisääntyi hänen kulkiessaan mutkittelevia kivisiä portaita yön pimeydessä. Vaikka hän oli kolmen läheisimmän ystävänsä seurassa, hän tunsi olonsa yksinäiseksi.

”Olen kuoleman tuskan vallassa. Odottakaa tässä ja valvokaa”, hän sanoi ja meni sivummalle rukoilemaan vielä kerran Jumalalta, että tämä säästäisi hänet kohtalolta, joka hänelle oli määrätty. Ajatus hitaasta kuolemasta ristillä oli lähes kestämätön. Kun hän palasi takaisin, muut nukkuivat. Yö läheni loppuaan.

Koko Jerusalem kuohui jännityksensekaisesta odotuksesta. Kaupunki valmistautui juutalaisten pääsiäisjuhlaan, ja kadut kuhisivat pyhiinvaeltajia. Palestiinaa hallinneet roomalaiset tarkkailivat mahdollisia levottomuuksien merkkejä, ja etenkin Jeesus-nimistä miestä pidettiin tiukasti silmällä. Nasaretilainen puuseppä oli kiinnittänyt viime aikoina heidän huomionsa. Hän oli kerännyt ympärilleen valtavia ihmisjoukkoja, ja hänen seuraajiensa oli kuultu sanovan, että heidän jumalansa oli valinnut tämän miehen vapauttamaan Palestiinan. Se oli vaarallista puhetta.

Jeesus tiesi päiviensä olevan luetut. Vielä vuotta aiemmin hän oli ollut vaatimaton sananjulistaja. Nyt häntä pidettiin uhkana mahtavalle Roomalle, ja rangaistuksena olisi tuskallinen kuolema ristillä. Öljymäellä hän yritti vielä kerran saada väistämättömän estetyksi.

Jeesus historiallisissa lähteissä

Raamatun mukaan Jeesuksen kohtalo oli kuitenkin sinetöity. Hänen koko elämänsä tähtäsi erityiseen, jumalalliseen päämäärään. Uuden testamentin evankelistat kertovat, että enkelit riemuitsivat Jeesus-lapsen syntyessä ja että merkkihenkilöt toivat tälle lahjoja. Kun Jeesus 12-vuotiaana matkusti Jerusalemiin vanhempiensa kanssa, hän katosi ja hänet löydettiin temppelistä väittelemässä pyhistä kirjoituksista oppineiden kanssa.

Näistä tapahtumista ei ole historiallisia todisteita, mutta tutkijat eivät epäile Jeesuksen historiallisuutta. Raamatun lisäksi hänestä on mainintoja eri lähteissä ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo Jeesus-nimisestä opettajasta ja ihmeidentekijästä, ja roomalainen Tacitus kertoo ”Kristuksesta”, jonka prefekti eli maaherra Pontius Pilatus oli naulinnut ristille Tiberiuksen hallitusajalla. Evankelistojen mainitsemien historiallisten tapahtumien perusteella tutkijat ovat myös arvioineet Jeesuksen syntymävuoden, mutta muuta Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta ei tiedetä.

Historioitsijoiden mukaan Jeesus syntyi todennäköisesti Nasaretissa, jossa hänen vanhempansa asuivat. Luukaksen ja Matteuksen evankeliumeissa mainitaan, että Jeesus syntyi Betlehemissä, minne hänen vanhempansa matkustivat väestönlaskennan vuoksi, koska Jeesuksen isä ”kuului Daavidin sukuun”. Asiantuntijat pitävät tietoa epäuskottavana. Jeesuksen syntymän aikoihin suoritettiin väestönlaskenta, mutta se oli paikallinen eikä koskenut Galileaa, jossa Nasaret sijaitsi. Historioitsijat eivät myöskään usko, että juutalaisten olisi pitänyt matkustaa kaukaiseen kaupunkiin, jossa heidän esivanhempansa olivat joskus eläneet. Roomalaiset suorittivat väestönlaskennan Palestiinassa veronkantoa varten, ja vain ihmisten senhetkinen asuinpaikka kiinnosti heitä.

Juutalaiset olivat roomalaisten vallan alla

Betlehemin, Daavidin kaupungin, valitseminen Jeesuksen syntymäpaikaksi johtui todennäköisesti siitä, että evankelistat halusivat luoda yhteyden Jeesuksen ja Daavidin välille. Perimätiedon mukaan kuningas Daavid oli noin vuonna tuhat eaa. koonnut alueen 12 heimoa ja luonut mahtavan valtion. Israel kukoisti nuoren Daavidin hallinnassa, ja sen asukkaat olivat tyytyväisiä. Jeesuksen aikaan syntyperällä oli merkitystä, ja tekemällä Daavidista Jeesuksen esi-isän evankelistat loivat Jumalan pojalle hienoimman sukutaulun, mitä kuvitella saattaa.

Jeesus ei siis ehkä ollut Daavidin sukua, mutta todennäköisesti hän arvosti suuresti Israelin legendaarista kuningasta, josta oli tullut juutalaisille vapauden symboli. 500 vuotta Daavidin kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa oli luhistunut sisäisiin kiistoihin, ja suurvallat olivat heti valmiit iskemään kyntensä hedelmälliseen maahan. Vallanpitäjät vaihtuivat, ja kukin vuorollaan täytti varastonsa viljalla, taateleilla ja muilla Daavidin maan anneilla.

Jeesuksen aikaan roomalaiset olivat hallinneet Palestiinaa 60 vuotta. Palestiinan eteläosassa valtaa piti roomalainen prefekti. Hän ylläpiti rauhaa liittoutumalla merkittävien juutalaisten eli rikkaiden tai uskonoppineiden kanssa, ja juutalaiset saivat jonkin verran vaikutusvaltaa. Palestiinan pohjoisosa, josta Jeesus oli kotoisin, ei ollut suoraan Rooman alaisuudessa, vaan sitä hallitsi paikalliskuningas, joka oli kuitenkin käytännössä Rooman sätkynukke. Kansan enemmistöllä, eli sillä 85–95 prosentilla, jolla ei ollut taloudellista tai uskonnollista valtaa, ei ollut myöskään vaikutusvaltaa.

Se päti myös Jeesuksen perheeseen, joka kaikesta päätellen ei ollut varakas eikä mahtava. Juutalaisia verotettiin ankarasti, ja roomalaiset saattoivat viedä heiltä viljaa, ruokaa ja eläimiä etukäteen varoittamatta. Hevosia ja vaunuja otettiin lupaa kysymättä roomalaisten kuljetustarpeisiin. Varkaudet juutalaisilta ja juutalaisnaisten väkisinmakaamiset olivat myös tavallisia. Lisäksi tulivat uskonnolliset loukkaukset, kun roomalaiset esimerkiksi toivat omia koristeellisia sotamerkkejään kaduille ja loukkasivat näin juutalaisten kuvankieltoa.

Palestiinan rajan tuntumassa oli 25 000 legioonalaista valmiina tukahduttamaan levottomuudet. Juutalaisia sorrettiin avoimesti heidän omalla maallaan, ja alueen juutalaisille ”roomalainen” oli kirosana. Pinnan alla kyti viha, ja yhä useammat alkoivat puhua siitä, että Israel tarvitsi uuden kuningas Daavidin, joka vapauttaisi juutalaiset roomalaisten sorron ikeestä.