Kultalöytö sai aarteenetsijät liikkeelle

Kohutussa aarteessa on pelkästään kultaa noin viisi kiloa, ja monet esineet ovat jalokivin koristeltuja.
Polfoto/AP
Kohutussa aarteessa on pelkästään kultaa noin viisi kiloa, ja monet esineet ovat jalokivin koristeltuja.

Harrastelija-arkeologin tekemä kulta- ja hopealöytö on saanut brittiarkeologit epätoivon partaalle. Terry Herbert tutki metallinpaljastimella kaverinsa peltoa, kun hän sattui löytämään muun muassa noin 1 500 hopea- ja kultaesinettä 700-luvulta. Ainutlaatuinen löytö on saanut muutkin toiveikkaat britit vaeltamaan arkeologisesti merkittäville paikoille aarteenetsintätarkoituksessa.

”Aarteenetsijät ovat muodostuneet ongelmaksi koko maassa, ja pelkäämme, että talouskriisi pahentaa tilannetta. Arkeologisia kohteita tuhotaan yhä useammin”, toteaa arkeologi Pete Wilson.

Tuoreen tutkimuksen mukaan brittipoliisi on saanut 240 ilmoitusta arkeologisista ryöstöistä viimeisen 13 vuoden aikana. Tutkimuksessa tosin todetaan, että kaikkia ryöstöjä ei ilmoiteta poliisille.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.