Kaliforniassa asuva 47-vuotias Perez kertoo
lapsena olleensa isänsä,
Guy Ward Hendricksonin,
mukana tämän murharetkillä.
Perez sanoo myös kirjailleensa Zodiacin tunnuksen, tähtäinristikon, mustaan huppuun, jota hänen isänsä käytti naamiona, sekä auttaneensa kirjoittamaan ja postittamaan isänsä poliisille ja lehdille lähettämät kirjeet murhista. Hän kertoo olleensa lapsellinen seitsemänvuotias, joka vain seurasi isäänsä. ”Isä sanoi olevansa sairas, ja minä halusin vain auttaa häntä”, Perez selittää.
Vuonna 1993 syöpään kuollut Hendrickson oli Perezin mukaan pyytänyt kuollessaan anteeksi ”pahoja tekojansa”, mutta Perez ei tiennyt, viittasiko isä Zodiacina tekemiinsä murhiin. Perez sanoo tapahtumien palanneen hänen mieleensä juuri nyt, koska
hän tekee parhaillaan dokumenttia sarjamurhista. Murhaaja, jonka tilillä on vähintään viisi selvittämätöntä murhaa San Franciscon seudulla kuusikymmentäluvun lopulla, allekirjoitti poliisille ja lehdistölle lähettämänsä kirjeet nimimerkillä Zodiac.
Poliisi tutkii Perezin lausunnon paikkaansapitävyyttä.
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.