Kuinka nuoria lapsia on tuomittu oikeudessa?

Milloin Euroopassa on otettu käyttöön lapsia oikeudessa suojeleva rikosoikeudellinen vastuuikäraja?
Vastuuikäraja on kaikissa pohjoismaissa nykyisin 15 vuotta. Suomessa ikäraja on pysynyt muuttumattomana nykyisen rikoslain säätämisestä eli vuodesta 1889
asti. Ruotsissa ja Tanskassa
raja lapsen ja aikuisen välille
säädettiin 15 vuoteen 1900-
luvun alussa, ja Norjassa tuo raja nostettiin 14:stä 15:een vuonna 1990.
Ennen valistusta eli 1700-
lukua rikoksia tehneiden nuorten kohtelu saattoi olla hyvin ankaraa. Keskiajan ja uuden ajan vaihteessa tiedetään pientenkin lasten saaneen kuolemanrangaistuksia.
1800-luvun Euroopassa oikeus kohteli usein jo 10-vuotiaita kuin aikuisia. Esimerkiksi 12-vuotias William Towers joutui vankilaan
Lontoossa varastet­tuaan kaksi kaniinia­.
Britanniassa syytetyn iällä ei virallisesti ollut mitään merkitystä ennen viktoriaa
nisen ajan alkua eli ennen vuotta 1837. Kaikki rikol­liset teljettiin samaan vankilaan, ja jopa vain 12-vuotiaita lapsia
tiedetään hirtetyn.
Lapsia lähetettiin myös rangaistus­vankeina Australiaan.
Vuodesta 1854
Britanniassa perustettiin kasvatus­laitoksia rikoksista tuomituille alle 16-vuotiaille. Niitä johdettiin kovalla kädellä, minkä
lapset saivat usein kokea aivan
kirjaimellisesti.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.