Mitä olympiarenkaat symboloivat?

Miksi olympialipussa on viisi eriväristä rengasta?
Lipun viisi rengasta kuvastavat sitä, että olympialaiset yhdistävät viisi maanosaa ystävällismielisen kisailun merkeissä. Renkaat symboloivat Aasiaa, Oseaniaa, Eurooppaa, Afrikkaa sekä Pohjois ja Etelä Amerikkaa. Värit sininen, keltainen, musta, vihreä ja punainen valkealla pohjalla ovat värejä, joista jokainen löytyy ainakin jostakin maailman valtion lipusta. Symboli esiintyi todennäköisesti ensimmäisen kerran vuonna 1913, kun nyky-aikaisten olympialaisten luoja Pierre de Coubertin luonnosteli renkaat kirjepaperille. Se tapahtui vuosi Tukholmassa pidettyjen olympiakisojen jälkeen. Kaikki viisi maanosaa olivat ensimmäistä kertaa edustettuina Tukholmassa.
Virallisesti renkaat esiintyivät vasta Antwerpenin
olympialaisissa vuonna 1920 olympiastadionilla liehuneessa lipussa. Alussa renkaiden grafiikka vaihteli suuresti,
ja monesti renkaat esitettiin yhdessä rivissä toisiinsa nivoutuneina.

Kamikaze!

Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.

Tilaa Historian käännekohtia -kirjasarja

Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.

Gallup

Tilaa uutiskirje

Tilaa Historian uutiskirje

Tilaa Historia

Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.

Historian interaktiiviset piirrokset

Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.

Käytössäsi on jo yli 1 000 artikkelia

Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.

Lähde aikamatkalle

Historia: Näin käytät Historian aikajanoja.