His nr. 10/2011 s. 36-37.
Profeetta Muhammadin kuoleman jälkeen islam levisi nopeasti laajalle. Sen valttina oli Koraani, jossa annettiin käytännön ohjeita mieleenpainuvassa runomitassa. Oppia voitiin näin levittää suullisesti lukutaidottomillekin.
His nr. 2/2010 s. 22-23.
Kidutus, murhat ja pahoinpitelyt olivat tuttuja keinoja monille paaveille, jotka eivät kaihtaneet keinoja varmistaakseen asemaansa joskus maailman vaikutusvaltaisimmaksi sanotussa virassa.
06.12.2011.
Miten Marian kävi poikansa ristiinnaulitsemisen jälkeen?
16.11.2011.
Miten protestanttinen ja roomalaiskatolinen usko eroavat toisistaan?
16.10.2011.
Lähes 300 vuotta kestänyt ristiretkeläisten taistelu muslimeja vastaan on yhä historian verisin uskonsota.
13.10.2011.
Kidutus oli keskiajalla yleinen rikosten tutkintamenetelmä, mutta sen juuret ulottuvat vielä pitemmälle.
His nr. 9/2011 s. 50-51.
Vaikka Vatikaanivaltion koko on alle puoli neliökilometriä, sen edustaman kirkon merkitys on suuri. Osa paaveista on hallinnut kirkkoa esimerkillisesti, osa taas on tehnyt kirkolle ja sen julkisuuskuvalle paljon hallaa.
His nr. 4/2011 s. 22-23.
Simeon Styliitta saavutti varhaiskristillisessä maailmassa mainetta äärimmäisellä askeesillaan. Kuuluisuudella oli kuitenkin hintansa: askeetti joutui pakenemaan 18-metrisen pylvään nenään päästäkseen rauhaan kiihkomielisiltä ihailijoiltaan.
His nr. 10/2011 s. 28-35.
Mekka oli rauhaton beduiinikaupunki, jossa vallitsi moraalinen rappiotila. Turhautunut köyhä kauppias nimeltä Muhammad vetäytyi yksin luolaan etsimään mielenrauhaa. Siellä ollessaan hän sai ilmestyksen, josta sai alkunsa uskonnollinen liike, joka muutti maailman.
His nr. 2/2008 s. 50-55.
1800-luvun alkupuoliskolla nuori brittiupseeri paljasti Intiassa toimineen murhalahkon, tugeenit. Lahko oli murhannut tuhansia ihmisiä kuoleman jumalatar Kalin kunniaksi. Jumalattaren vaatimuksesta uhrit kuristettiin kangasliinalla.
His nr. 2/2008 s. 22-23.
Saksan poliittiset päättäjät eivät päässeet yksimielisyyteen sodan ja Wall Streetin pörssiromahduksen jälkeisten ongelmien ratkaisemisessa. Hyödyntämällä äänestäjien tympääntymistä vanhaan hallintoon Hitler pääsi valtaan vuonna 1933. Se oli demokratian lopun alkua.
His nr. 2/2008 s. 16-21.
Koulunkäynti ei maittanut, ja taiteilijana hän epäonnistui. Adolf Hitler helli vuosikausia turhia unelmiaan, kunnes hän löysi erityiskykynsä vangitsevana puhujana. Hän sai saksalaiset vakuuttumaan ideoistaan ja muutti maan natsidiktatuuriksi.
20.02.2011.
Niin kristityt, juutalaiset kuin islamilaisetkin pitävät Jerusalemia omana pyhänä kaupunkinaan. Tulosta kaupunkiopas tai tutustu Jerusalemiin Google Earthin avulla.
03.02.2011.
Historian aikana on syntynyt useita salaisia järjestöjä, jotka ovat ruokkineet salaliittoteorioita ja tarinoita. Käy katsomassa, mistä salaseurasta kertova juttu on ilmestynyt tänään!
30.01.2011.
Skientologiakirkko turvautui 1970-luvulla rikollisiin menetelmiin tukkiakseen vastustajiensa suut ja välttyäkseen verojen maksulta. Yli viisituhatta kirkon jäsentä soluttautui virastoihin ja laitoksiin
yhdessä Yhdysvaltojen historian suurimmista vakoilujutuista.
Uusi lehti: Historia numero 3/2012 on ilmestynyt. Lue muun muassa Japanin kamikaze-lentäjistä, Persian valtakunnasta ja huonosti käyttäytyvistä nunnista.
Historia: Saat sarjan ensimmäisen osan hintaan 2,70 euroa, etusi on 27,10 euroa.
Tilaus: Saat 4 Pohjoismaiden suurimman historialehden numeroa hintaan 14,90 €.
Historia: Käytä hiirtä ja tutustu samuraiden varusteisiin, varsijouseen ja Colt 45:een.
Historia: Historianet.fi-sivustossa voit lukea artikkeleja ja ladata itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti Historiassa ilmestyneitä juttuja.